(Takaisin)


Miksi Vihreitä ei kannata äänestää

Merkittävä osa ihmisistä, jotka äänestävät Vihreää liittoa, tekevät sen seuraavanlaisen päättelyketjun takia:

  1. Luonnonsuojelu on tärkeää, erityisesti nykyään.
  2. Vihreä liitto edustaa pääasiallisesti luonnonsuojelua.
  3. Siispä kannattaa äänestää vihreitä.

Tämä päättelyketju on täysin sinisilmäistä.

Vihreä liitto on ensisijaisesti imagopuolue. Tärkeintä heille on ylläpitää omaa imagoaan "luonnonsuojelijoina" ja muiden humanististen periaatteiden ylläpitäjinä.

Koska "vihreän" imagon säilyttäminen on tälle puoleelle prioriteetti numero yksi, se tarkoittaa sitä, että he eivät äänestä eduskunnassa sitä, mikä on kansalaisten, talouden, sisä- ja ulkopoliittisten suhteiden, turvallisuuden ja joskus peräti jopa luonnon kannalta parasta. Sen sijaan Vihreä liitto äänestää eduskunnassa aina oman imagonsa mukaisesti.

Esimerkiksi Vihreä liitto tulee aina äänestämään uusia ydinvoimaloita vastaan. Ei siksi, että uusi ydinvoimala olisi huono asia (esimerkiksi maan talouden ja jopa luonnon osalta), vaan pelkästään sen takia, että ydinvoimaloiden vastustaminen kuuluu vihreiden imagoon. Tämän takia vihreät tulevat aina äänestämään niitä vastaan, riippumatta tilanteesta.

Tämä ei ollut kannanotto siitä, ovatko uudet ydinvoimalat hyvä idea vai ei. Pointti on se, että vihreät eivät ikinä äänestä sen mukaan, mikä olisi taloudellisesti ja jopa luonnonsuojeluksellisesti järkevää, vaan vain sen takia, että heidän täytyy säilyttää imagonsa. Ydinvoimalat oli vain yksi esimerkki lukemattomista.

Vihreät eivät aja äänestäjiensä tai ylipäätänsäkään kansalaisten etuja. He äänestävät sen mukaan, mikä sillä hetkellä sattuu olemaan muoti-ilmiönä "vihreiden" kesken. Kansalaisten etu on tässä täysin toissijainen asia. Vihreät edustavat itseään eduskunnassa, ei kansalaisia.

Toinen esimerkki tästä on se, että maahanmuuttopoliittisissa asioissa vihreät tulevat aina ja iankaikkisesti äänestämään humanitaarisen maahanmuuton puolesta, jopa sellaisten lakiehdotusten tapauksessa, jotka voivat aiheuttaa suunnatonta vahinkoa maan taloudelle ja sen kansalaisille. Kuten niin monessa muussakin asiassa, vihreät eivät pohdi tällaisten lakiehdotusten todellista järkevyyttä, vaan äänestys on käytännössä automaatio, ja määräytyy puhtaasti puolueen imagon perusteella.

Vihreä liitto ratsastaa luonnonsuojelun suosiolla ja saa täysin ilmaisia ääniä ihan vain sen takia, että "luonnonsuojelu on tärkeää". Merkittävä osa ihmisistä, jotka äänestävät vihreitä, ei tee sitä sen takia, että heidän mielestään vihreät ovat hyvä puolue edustamaan heidän etujaan ja oikeuksiaan eduskunnassa, vaan pelkästään sen takia, että he ovat "vihreitä".

Poliitikkoina vihreät eivät tietenkään ole mitään tyhmiä. He osaavat kyllä tarvittaessa suoltaa kauniita puheita ja kirjoituksia jos tarpeen tulee. Näillä puheilla voi vakuuttaa monet sellaisetkin ihmiset, jotka oikeasti ovat kiinnostuneita heidän poliittisista periaatteistaan. Mutta suuret sanat eivät suuta halkaise: Totuus näkyy teoissa, ei sanoissa, ja teot kertovat karua kieltä vihreistä. Totuus vain sattuu olemaan se, että vihreiden ensisijainen prioriteetti on oman imagonsa säilyttäminen jopa niissä tapauksissa, joissa se ei aja heidän edustamiensa kansalaisten etua, vaan on päinvastoin haitallista heille.

Ihmiset saisivat lopettaa sinisilmäisyytensä ja lakata äänestämästä vihreitä vain sen takia, että he edustavat "luonnonsuojelua". Luonnonsuojelu voi Suomessa aivan hyvin ilmankin kyseistä vähemmistöpuoluetta. (Tiedä vaikka se joiltain osin voisi paremmin mikäli vihreät eivät pääsisi eduskuntaan lainkaan, sotkemaan taloudellisesti järkeviä päätöksiä, jotka epäsuorasti parantavat myös luonnon tilaa.)

Toki Vihreä liitto ei ole ainoa poliittinen puolue, jota äänestetään täysin muista syistä kuin siitä, mitkä heidän poliittiset periaatteet ovat. Monet äänestävät joitain puolueita edes kuulematta ollenkaan, mitä ne puolueet ajavat takaa. He saattavat äänestää esimerkiksi tavan takia ("kun olen koko ikäni äänestänyt tätä puoluetta, niin miksi vaihtaisin?") Myös puolueen imago saattaa vaikuttaa asiaan ("tämä puolue edustaa työläisiä ja eläkeläisiä, siispä äänestän sitä"). Joskus äänestyskäyttäytyminen saattaa perustua yhteen kauniiseen puheeseen, jonka joku poliitikko on pitänyt, mutta kuitenkin ilman, että äänestäjä olisi ottanut asioista sen tarkemmin selvää tai kyseenalaistanut poliitikon väittämät ja lupaukset (poliitikot tykkäävät kovin paljon esittää hienoja lupauksia, mutta harvemmin he selittävät millä tavalla he aikovat laittaa ne täytäntöön).

Vaikka vihreät ei ole missään tapauksessa ainoa puolue, jota äänestetään heiveröisin ja sinisilmäisin perustein, niin vihreät ovat kutenkin yksi niistä puolueista jotka aiheuttavat kaikista eniten vahinkoa Suomelle, joten minun puolestani heidät saisi tiputtaa eduskunnasta kokonaan pois.

Jo pelkästään se, että ihmiset jotka ovat tähän asti äänestäneet vihreitä vain ja ainoastaan sen takia, että he "edustavat luonnonsuojelua", lakkaisivat äänestämästä heitä, todennäköisesti söisi vihreiltä monta eduskuntapaikkaa, ellei peräti kaikki.

No, aina saa toivoa.


(Takaisin)