Microsoftin politiikka

Microsoftin politiikka käy suhteellisen selväksi kun tutkii sen historiaa, sen tekemisiä, sen kantaa ottavia tekstejä ja julkaisujaan (erityisesti kun kyseessä on muut käyttöjärjestelmät) ja muita vastaavia (erityisen paljastava ovat nk. Halloween-dokumentit jotka Microsoft itse on myöntänyt olevan peräisin heiltä).

Microsoftin politiikkaan kuuluvat olennaisena osana valehtelu, uhkailu kiristys, kieroilu, epärehellinen mainonta jne.

Microsoft osaa valehdella, vääristellä ja liioitella mestarin lailla. Omien ohjelmien puutteita vähätellään tai kielletään tai niiden merkitystä muutetaan. Muiden tekemiä käyttöjärjestelmiä haukutaan ja mollataan useimmiten väärin perustein tai liioitellen pikkuvikoja.

Microsoft on saanut käyttöjärjestelmiään ja ohjelmiaan äärimmäisen yleiseen käyttöön lähinnä pakkokeinoin. Erään yksityishenkilön tekemässä tutkimuksessa, jossa hän kysyi kymmenkunnalta jenkkiläiseltä tietokonevalmistajalta, voisiko hän ostaa heiltä tietokoneen ilman Windowsia osoittautui, ettei hän voinut. Windows-lisenssi oli pakko ostaa koneen mukana. Syynä oli aina sama: Firmalla oli sopimus Microsoftin kanssa ja jos he rikkoisivat sopimuksen, Microsoftin tuki loppuisi siihen (selvää "suojelurahan" keräämistä). Tämähän taktiikka on ollut yleistä jo ensimmäisten DOSsien ajalta.

Ärsyttävintä tuossa on se, että ohjelmien yleisyys ei ole missään suhdanteessa niiden laatuun, vaan pelkästään siihen, kuinka paljon epäilyttäviä pakkokeinoja Microsoft on siihen satsannut. Asiasta kertoo jotain jo se, kuinka paljon oikeusjuttuja Microsoft on joutunut käymään läpi historiansa aikana.

Minusta on täysin käsittämätöntä, miksi Microsoft ei panosta resurssejaan ohjelmien laatuun sen sijaan, että panostetaan mainontaan, hypeen ja kieroiluun. Microsoftin ohjelmat ovat vakaudessaan ja tehokkuudessaan aivan naurettavalla tasolla. Heidän mielestään on aivan normaalia jos käyttöjärjestelmä tai ohjelma kaatuu silloin tällöin. Sellainen käsite kuin "vakaa ohjelma" tuntuu olevan aivan vieras heille.

Erityisen ärsyttävää on, ettei ihmiset osaa vaatia laatua.

Eräs Microsoftin WWW-sivuilla ilmestynyt julkaisu siitä, miksi Windows NT on parempi kuin Linux on erityisen naurettava. Teksti oli suorastaan lapsellista. Siinä liioiteltiin ja korostettiin vikoja, käytettiin Linuxin vanhojen versioiden puutteita ikään kuin ne olisivat vielä nykyäänkin voimassa, mainittiin Linuxin puutteina joidenkin toisten Unixien puutteita (joita Linuxissa ei ole) jne. Teksti oli kuin tyypillistä 15-vuotiaan liekkisotatekstiä usenetissä. Täysin naurettavaa. (Eikä mennyt aikaakaan kun joku kirjoitti oman sivunsa kumoten suurimman osan siinä Microsoftin sivulla esitetyistä väitteistä.) Vaikka sivulla oli esitetty joitain oikeitakin puutteita, dokumentin merkitysarvo on pohjalukemissa kaiken tuon muun vääristelyn takia.

Toinen ärsyttävä piirre Microsoftissa on se, että he yrittävät väkisin vahventaa monopoliasemaansa rikkomalla muiden käyttämiä standardeja ja tekemällä omia epäyhteensopimattomia versioita niistä. Koska he ovat saaneet ohjelmistonsa niin laajaan käyttöön, alkavat nämä kaksi versiota standardista nopeasti sekoittua keksenään aiheuttaen suuren määrän epäyhteensopivuuksia ja ongelmia. Koska Microsoftin ohjelmisto on kuitenkin yleensä se yleisempi, alkavat käyttäjät vähitellen siirtyä enemmän ja enemmän Microsoftin standardin käyttöön, näin auttaen Microsoftia monopolisoinnissaan.

(Onneksi tähän on poikkeuksiakin, kuten kävi surullisenkuuluisan Java-oikeudenkäynnin kanssa; Microsoft yritti rikkoa Java-standardia rikkoakseen Sunin ylivoiman mutta onneksi epäonnistui. Aina ei kuitenkaan käy yhtä onnekkaasti.)

Jos Microsoft yrittäisi tehdä yhteistyötä muiden kanssa sen sijaan, että taistelisi koko ajan muita vastaan, se voisi olla hyödyllistä kaikille, sekä sille itselleen, niille muille yhtiöille, että erityisesti käyttäjille. Mutta ei, eihän muut yhtiöt suinkaan saa ruveta hyötymään.

Microsoftin ahneus on kyllä ihan omaa luokkaansa. Niinhän sitä sanotaan, että nälkä kasvaa syödessä ja että rikas haluaa vain enemmän rahaa.

Tästä on hyvänä esimerkkinä Windows2000: Microsoft pisti myyntiin beta-version siitä täyden ohjelman hintaan. Kun lopullinen versio sitten aikanaan tuli, niin saivatko beta-version ostajat päivityksen kokoversioon ilmaiseksi tai ehkä halvemmalla? Turha luulo. Jos beta-version ostaja haluaa lopullisen version, hänen on ostettava se täyteen hintaan. Voiko ahneudella olla mitään rajaa?

Yllä mainituissa Halloween-dokumenteissa on paljon muutakin näihin asioihin liittyvää.