Yhdysvaltojen perustuslain perusperiaate on se, että se rajaa valtion toimintaa. Toisin sanoen, se rajoittaa sitä, mitä lakeja valtio saa säätää. Esimerkiksi Yhdysvaltojen perustuslain ensimmäinen lisäys sanoo (suomeksi käännettynä):
Kongressi ei saa säätää mitään lakia, joka koskee uskonnon perustamista, tai kieltää sen vapaata harjoittamista; tai vähentää sanan tai lehdistön vapautta tai kansan oikeutta rauhanomaiseen kokoontumiseen tai anomuksen tekemisen hallitukselle epäkohtien korjaamiseksi.
Huomaa, kuinka lisäysteksti alkaa sanoilla "kongressi ei saa säätää mitään lakia, joka..." Tämä kuvastaa perustuslain tarkoitusta: Rajoittaa sitä, mitä valtio saa tehdä. Tekstiin ei sisälly lievennyksiä, poikkeuksia tai viittauksia maan lakiin. (Viittaaminen maan lakiin olisi kyseenalaista, sillä se tuottaisi kehämääritelmän. Perustuslain tarkoitus on säätää maan lakia, joten sitä ei voi määritellä itse lailla.) Sama periaate on havaittavissa läpi koko perustuslain.
Suomen perustuslaki, puolestaan, käyttää hieman eri tyyliä. Esimerkiksi ylläolevaa lisäystä vastaavat kohdat Suomen perustuslaissa ovat pykälät 11 ja 12, jotka alkavat muodossa "jokaisella on uskonnon ja omantunnon vapaus" ja "jokaisella on sananvapaus."
Ero saattaa äkkiseltään tuntua olemattomalta ja pilkunviilaamiselta. Ero on kuitenkin varsin merkittävä.
Suomen perustuslaki ei määrää jyrkin sanoin, minkälaisia lakeja Suomen valtio saa ja ei saa säätää, toisin kuin Yhdysvaltojen perustuslaki. Suomen perustuslaki määrittelee vain perusperiaatteet, joita mukaillen lait tulisi säätää.
Ero saattaa edelleenkin tuntua olemattomalta ja pilkunviilaamiselta, ja sitä se ehkä olisi, mikäli perustuslaki itse ei kumoaisi omia periaatteitaan samoissa pykälissä.
"Miten niin perustuslaki kumoaa omat periaatteensa?" Esimerkiksi pykälä 12 alkaa:
Jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä.
Tähän asti kaikki on selkeää ja hyvää. Ei moittimista. Mutta heti seuraava virke samassa kappaleessa on:
Tarkempia säännöksiä sananvapauden käyttämisestä annetaan lailla.
Tämä virke kumoaa samantien kaiken, mitä edellisissä virkkeissä on sanottu, sillä se antaa täyden vapauden valtion luoda "säännöksiä sananvapauden käyttämisestä". Käytännössä mitä pykälä 12 sanoo on, että "kaikkien tietojen ja mielipiteiden ilmaisu ja vastaanotto on sallittua, ellei se ole erikseen kielletty laissa."
Mutta tämähän ei kerro yhtään mitään. Kuinka tämä eroaa esimerkiksi totalitaarisista diktatuureista? Kyllä sellaisissakin valtioissa saa ilmaista mitä tahansa mielipiteitä, kunhan ne ei ole erikseen kiellettyjä.
(Pedanttisempi ihminen voisi argumentoida, että totalitaarisessa diktatuurissa voidaan rangaista ihmisiä sellaisistakin mielipiteistä, joita ei ole erikseen kirjattu mihinkään lakiin, paikallisten viranomaisten mielenjohteiden mukaan. Ero on kuitenkin periaatteellisesti olematon. Ainoa ero on se, onko mielipiteet erikseen kirjoitettu paperille kiellettyjen mielipiteden listalle vai ei. Jos valtiovalta saa mielivaltaisesti lisäillä asioita sellaiselle listalle, lopputulos on ihan sama.)
Kyseessä on siis käytännössä nollapykälä. Se ei kerro eikä säädä mitään.
Teoriassa valtion ei kuuluisi säätää lakeja, jotka rajoittavat sananvapautta pykälän alkuosan periaatteiden vastaisesti. Käytännössä Suomen valtio ja oikeustuomioistuimet ovat melkoisen vapaat säätämään lähes mitä tahansa sananvapautta rajoittavia lakeja (sekä tulkitsemaan niitä lähes mielivaltaisesti) riippuen mm. poliittisista muoti-ilmiöistä ja trendeistä. Jos jokin mielipide on poliittisesti epäkorrektia (esimerkiksi mielipide jotain kansanryhmää vastaan), se on lain mukaan tuomittavaa, vaikka täsmälleen vastaava mielipide (jotain toista kansanryhmää vastaan) ei ole (kun kyseiset kansanryhmät valitaan sopivasti, poliittisen ilmapiirin ja trendien mukaisesti.)
Esimerkit eivät rajoitu pelkästään mielipiteiden ilmaisuun. Suomen nykyinen tekijänoikeuslaki on myös esimerkki siitä, että Suomen valtio on täysin vapaa rajoittamaan tiedon välittämistä kansalaiselta toiselle (tarkalleen ottaen tietoja kopiosuojien murtomenetelmistä), jos se siltä tuntuu. On suorastaan tragikoomista, että Suomen perustuslakivaliokuntaa konsultointiin tästä nimenomaisesta kysymyksestä, ja valiokunnan mielipide oli se, että kielto ei ole perustuslain vastainen. Ja miksi olisikaan? Kyseessähän on, kuten todettu, nollapykälä. Se ei sano mitään.
Välillä Suomen perustuslakiin on jouduttu lisäämään lievennyksiä koska niitä ei ollut tarpeeksi siellä jo valmiiksi. Esimerkiksi 9. pykälän 3. momentti kuului aikaisemmin:
Suomen kansalaista ei saa estää saapumasta maahan, karkottaa maasta eikä vastoin tahtoaan luovuttaa tai siirtää toiseen maahan.
Vuonna 2004 Kerstin Campoyn lapset luovutettiin oikeuden päätöksellä vasten tahtoaan Yhdysvaltoihin. Perustuslain vastaisesti. Ilmeisestikään Suomen perustuslaki ei sido oikeustuomioistuimia.
Tämä oli ilmeisesti niin nolo tapaus, että tilanne piti korjata vuonna 2007 tekemällä yllämainittuun kolmanteen momenttiin lisäys, jolloin se tätä nykyä kuuluu:
Suomen kansalaista ei saa estää saapumasta maahan, karkottaa maasta eikä vastoin tahtoaan luovuttaa tai siirtää toiseen maahan. Lailla voidaan kuitenkin säätää, että Suomen kansalainen voidaan rikoksen johdosta tai oikeudenkäyntiä varten taikka lapsen huoltoa tai hoitoa koskevan päätöksen täytäntöönpanemiseksi luovuttaa tai siirtää maahan, jossa hänen ihmisoikeutensa ja oikeusturvansa on taattu.
Ilmeisesti Campoyn tapaus oikeudenmukaistettiin takautuvasti tällä tempulla, kolme vuotta tapahtuman jälkeen.
Edelleen on mielestäni tässäkin huomattavaa, kuinka perustuslaki antaa vapauksia lain säätämiselle sen sijaan, että se rajoittaisi sitä (kuten on periaate Yhdysvaltojen perustuslaissa).
Mielivaltaiset perustuslain tulkinnat eivät lopu tähän. Pykälä 6 sanoo:
Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.
Huom. erityisesti "ketään ei saa asettaa eri asemaan alkuperän perusteella." Ilmeisesti tämä kohta ei sido esimerkiksi yliopistoja opiskelijakiintiöineen.
Ai niin, mutta kun siinä lukeekin "ilman hyväksyttävää perustetta". Ja kuka määrittelee, mikä on "hyväksyttävä peruste" ja mikä ei? No valtio tietenkin. Jos valtio päättää, että opiskelijakiintiöt alkuperän perusteella ovat "hyväksyttävä peruste", niin sitten se on sitä. Jälleen kerran meillä on tässä nollalaki, joka ei rajaa mitä valtio saa tehdä, vaan antaa sille vapauksia.
Samaten perusperiaate "ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä" on tuomioistuinten tulkintakysymys. Jos joku esittää halventavia mielipiteitä ihmisryhmästä A, hänet voidaan tuomita asianmukaisen lakipykälän nojalla, mutta jos joku esittää samat halventavat mielipiteet ihmisryhmästä B, niin tämä lakipykälä ei enää pädekään.
Vielä karkeampi tapaus on se, että jos ihminen jonka alkuperämaa on X esittää halventavan mielipiteen ihmisryhmästä A, hän voi olla tuomittavissa kyseisellä lakipykälällä, mutta jos ihminen jonka alkuperämaa on Y esittää saman halventavan mielipiteen samasta ihmisryhmästä A, tämä lakipykälä ei enää pädekään. Mielipiteen esittäjän alkuperä siis vaikuttaa siihen, sovelletaanko kyseistä lakipykälää vai ei, täysin valtionsyyttäjän ja oikeustuomioistuimen mielipiteiden perusteella. Ja ilmeisesti tämä ei ole perustuslain vastaista.
Tärkein kohta perustuslaissa löytyy mielestäni kuitenkin toisessa pykälässä:
Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta.Kansanvaltaan sisältyy yksilön oikeus osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnan ja elinympäristönsä kehittämiseen.
Julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia.
Välillä on vaikea uskoa, että Suomessa valtiovallan pitäisi kuulua kansalle, erityisesti kun jotkut ministerit latelevat mielipiteitä tyyliin "uudistukset eivät saa johtaa siihen, että kansanäänestyksillä voitaisiin puuttua kansalaisten perustuslaillisiin oikeuksiin." (Astrid Thors, 2009)
Lausahdus on nerokkaasti muotoiltu niin, että lähes jokainen kansalainen vaistomaisesti hyväksyy väittämän ja pitää sitä hyvänä periaatteena. Lähes jokainen kansalainen ei kuitenkaan tajua, mitä väittämässä sanotaan.
Asiayhteydessä on kyse siitä, onko oikein, että muutokset perustuslakiin äänestytetään kansalla. Thorsin mielipide on, että tiettyjä (jos mitään) muutoksia ei pidä äänestyttää kansalla. Kansalaiset eivät siis saa päättää kaikista asioista, jotka koskevat heitä itseään. Toisin sanoen, kansalaisilla ei ole "oikeus osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnan ja elinympäristönsä kehittämiseen". Toisin sanoen, valtiovalta Suomessa ei ole kaikilta osin kansalla.
Kuka päättää, mikä on sellainen perustuslain kohta, joka "puuttuu kansalaisten perustuslaillisiin oikeuksiin", ja jota ei siis saa antaa kansalaisten päätettäväksi? Ei ainakaan kansalaiset itse. Toisin sanoen, valtiovalta Suomessa ei ole kaikilta osin kansalla.
Huomattavaa on myös toisen pykälän kolmas momentti: "Julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin." Ja kuka tämän kyseisen lain säätää? No julkinen valta itse, tietenkin. Julkinen valta siis itse säätää omat sääntönsä, joita sen pitää noudattaa. Eikö tämä ole kehämääritelmä (ja näin ollen käytännössä nollalaki)?
"No kuinkas muuten, sitten?" Edelleen kiinnittäisin huomiota Yhdysvaltojen perustuslain perusperiaatteeseen, että perustuslaki ei määrää, mitä valtio saa tehdä, vaan mitä se ei saa tehdä. Yhdysvaltojen perustuslaki ei anna vapauksia valtiolle, vaan rajoituksia. Suomen perustuslaki sen sijaan tuntuu kovasti latelevan itsestäänselvyyksiä, kehämääritelmiä ja nollalakeja (ja niitäkään sääntöjä, joissa ei ole vapautuksia tai lievennöksiä, ei valtiovallan ja tuomioistuinten tarvitse aina ilmeisestikään noudattaa.)