(Takaisin)


Teosto ja Gramex

Tapaus 1: Oikeus kerätä rahaa artistien kustannuksella

Gramexilla on lakisääteinen oikeus kerätä tekijänoikeuskorvauksia sellaistenkin teosten käytöstä, joiden tekijöitä Gramex ei edusta. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että jos brittiläisen bändin, joka ei (eikä sen levy-yhtiökään) ole koskaan edes kuullutkaan Gramexista, musiikkia soitetaan suomalaisella radiokanavalla, Gramex perii siitä tekijänoikeuskorvauksia. Rahat jäävät Gramexin taskuun, eikä alkuperäinen artisti saa pennin hyrrää. Sama pätee Teostoon muissa asiayhteyksissä.

Toisin sanoen, Gramex ja Teosto saavat rahaa artistien kustannuksella, mukaanlukien kotimaisten ja ulkomaisten artistien jotka eivät ole tehneet minkäänlaista sopimusta näiden järjestöjen kanssa, ja jotka eivät saa tästä rahasta pennin hyrrää. Suurin osa tästä rahasta jää Gramexin ja Teoston kassaan.

Esimerkkitapaus: Kaveri oli syömässä eräässä intialaisessa ravintolassa kun Teoston edustaja tuli uhkailemaan ravintolan omistajaa sen takia, että hän soitti intialaista musiikkia ravintolassaan. Hän ei soittanut mitään muuta kuin Intiassa tehtyä musiikkia, mutta Teostolla on silti lakisääteinen oikeus vaatia häneltä rahaa. Intialaisille artisteille tästä rahasta menee tasan ei yhtään mitään.

Tapaus 2: Artistin oikeus omiin teoksiinsa

On tasan nolla.

Allekirjoittaessaan Teoston tai Gramexin asiakassopimuksen artisti luovuttaa musiikkinsa Teoston/Gramexin toimialaan kuuluvat käyttöoikeudet yksinomaisesti Teoston/Gramexin valvottavaksi Suomessa ja ulkomailla. Tämä siis tarkoittaa suomeksi sitä, että artistilla ei ole enää mitään oikeuksia omiin teoksiinsa.

Tästä on hyvänä esimerkkinä erään pikkubändin tapaus (jonka nimi jääköön mainitsematta): Tämä pieni bändi, jonka myynti on melkoisen minimaalista, ja joka tekee musiikkia lähinnä harrastemielessä, erehtyi menemään Teoston alaisuuteen.

Eräänä päivänä heille tuli ajatus, että he voisivat tehdä musiikkivideon parista heidän omasta biisistään. Järkytys oli suuri, kun Teostolta tuli tyly vastaus: Heidän pitää maksaa Teostolle aika merkittävän määrän rahaa (en muista tarkalleen kuinka paljon), jotta he voisivat käyttää omia biisejään musiikkivideossa.

Suurin osa Teoston perimästä rahasta päätyy Teostolle itselleen. Jokin osa menee artisteille myyntilukujen mukaan. Eli toisin sanoen, tämän pienen bändin olisi pitänyt maksaa sekä Teostolle että Suomen myydyimmille artisteille rahaa siitä, että heillä olisi oikeus käyttää omia biisejään musiikkivideossa.

Itse he olivat saaneet Teostolla jotain naurettavia hiluja koko asiakkuussuhteensa aikana. Ja Teoston pitäisi muka puolustaa artistien oikeuksia...

Tapaus 3: Kasettimaksu

Kuvittele, että kaikille autonomistajille kolahtaisi postiluukusta ylinopeussakko sen takia, että kaikki autonomistajat saattavat rikkoa nopeusrajoituksia. Tai kuvittele, että kun ostat keittiöveitsen, olisi hintaan lisätty pieni sakko sen takia, että sitä veistä saatetaan käyttää jonkun pahoinpitelyyn.

Joka kerta kun ostat tyhjän kasetin, CD-R:n tai muun nauhoittavan median, siinä on "sakkomaksu", eli nk. kasettimaksu, joka menee Teostolle.

Ainoa syy, miksi näissä medioissa on tällainen sakkomaksu on se, että sitä mediaa saatetaan käyttää musiikin kopioimiseen. Sillä ei ole mitään merkitystä, mihin sitä oikeasti käytetään.

Toisin sanoen, kun haluat tehdä esimerkiksi varmuuskopion kiintolevystäsi DVD-R:lle, maksat siitä rahaa Teostolle ja ehkä pienen prosentin siitä joillekin Suomen eniten myyville artisteille. Tästä toki herää kysymys, mitä oikeutta Teostolla ja näillä artisteilla on tähän varmuuskopiointiin.

Eli jokainen ihminen, joka ostaa nauhoittavan median, on oletuksena rikollinen ja hänelle määrätään sakkorangaistus.

Suomen viisaat päättäjät ovat ihan vakavissaan harkinneet kasettimaksun laajentamista tietokoneisiin. Toisin sanoen, kaikki tietokoneomistajat ovat oletusarvoisesti rikollisia, ja heitä pitää sakottaa.

Juu, toki Teostolta voi periä nämä kasettimaksut takaisin mikäli pystyy todistamaan, ettei ole käyttänyt niitä medioita musiikin kopioimiseen. Käytännössä tämä onnistunee vain yhtiöiltä, ja yksityisillä ei ole siihen minkäänlaista mahdollisuutta. Tässä toteutuu jo kauan tiedetty tosiasia Suomen lainsäädännöstä, että isompi on aina oletusarvoisesti oikeassa.

Tapaus 4: Teoston julkeus

Eräässä Suomalaisessa kaupungissa järjestettiin muutama vuosi sitten pieni musiikkitapahtuma, jossa kaikki bändit soittivat vain ja ainoastaan ehdottoman teostovapaata musiikkia.

Hämmästys oli suuri, kun jossain vaiheessa paikalle ilmaantui Teoston edustaja vaatimaan rahaa (eikä kyseessä ollut mikään pieni summa). Sillä ei ollut mitään merkitystä, että siellä soitettiin vain teostovapaata musiikkia, rahaa oli silti maksettava.

Tämän edustajan kanta oli varsin selvä: Joko maksatte, tai oikeudessa tavataan. Tämän tilaisuuden järjestäjät päätyivät maksamaan.

Teosto on tullut niin julkeaksi, että se perii korvauksia jopa sellaisistakin asioista, joihin sillä ei lain mukaan olisi mitään oikeutta. Uhkailukeinona käytetään oikeudenkäyntiä, joka tehoaa varsin hyvin suurimpaan osaan ihmisistä.

Jälleen kerran herää kysymys, miksi Suomen myydyimpien artistien pitäisi saada rahaa siitä, että jotkut pikkubändit soittavat omaa teostovapaata musiikkiaan julkisesti. Tämä rupeaa menemään jo perustuslaillisten vapauksien polkemiseksi.

Tapaus 5: Tuplamaksut

Esimerkiksi arvonlisäverossa on sellainen periaate, että se maksetaan vain kerran: Jos jostain tuotteesta on jo maksettu kerran arvonlisävero, sitä ei peritä uudestaan jos esimerkiksi tuote jälleenmyydään eteenpäin. Suomen verotusjärjestelmä yrittää taata sen, että samasta asiasta ei makseta arvonlisäveroa moneen kertaan.

Sama periaate ei - luonnollisestikaan - päde Teosto- ja Gramex-maksuihin.

Jos kuulet teoksen kotonasi radiosta, siitä on maksettu kertaalleen tekijänoikeusmaksu. Kuitenkin jos kuulet täsmälleen saman lähetyksen kulmabaarissa, siitä on maksettu tekijänoikeusmaksu kahdesti: Sekä radioasema että baarin omistaja maksavat teostomaksun täsmälleen samasta biisistä. Ainoa ero on se, missä biisi kuullaan.

Mikä hauskinta, mitä ilmeisimmin sekä Teosto että Gramex saavat kummatkin tekijänoikeuskorvauksia radiosta soitetusta sekä jossain tilassa (esim. baarissa) kuuluvasta musiikista.

Gramexin sivulta: "Jos tiloissasi esitetään äänitemusiikkia (esimerkiksi radiosta, televisiosta, nauhalta, äänilevyltä, tietokoneelta tms. tavalla), Sinun tulee lain mukaan maksaa Gramexin kautta tekijänoikeuskorvaus."

Teoston sivulta: "Kun myymälä, ravintola, kampaamo tai muu yritys soittaa musiikkia radiosta tai televisiosta, kyseessä on uusi julkinen esitys. Siksi yritys tarvitsee esittämiseensä Teoston luvan ja Teosto laskuttaa yritykseltä esittämisestä korvauksen."

Kummatkin järjestöt perivät myös itse radioasemalta korvauksia musiikin soittamista.

Toisin sanoen, kyseessä on tupla-tuplamaksu. Kaksi yhtiötä saa tuplamaksut täsmälleen samasta musiikkikappaleen esityksestä.

Herää kysymys, miksi ihmeessä Suomessa on kaksi järjestöä, joilla kummallakin on lupa kerätä tekijänoikeuskorvauksia täsmälleen samasta musiikkiesityksestä, ja vieläpä moneen kertaan.

Tapaus 6: Gramexin ahneus

Tähän asti Gramex on vaatinut Yleltä tekijänoikeuskorvauksia potentiaalisen katsojalukumäärän mukaan, ei todellisen. Koska potentiaalinen katsojalukumäärä on Suomessa hieman reilu 5 miljoonaa kuuntelijaa/katsojaa, on korvauksia peritty sen mukaan. Tämä tekee noin 5,4 miljoonaa euroa vuodessa.

Toisin sanoen, Gramex ei ainoastaan ole oikeutettu perimään tekijänoikeuskorvauksia sellaisten artistien tuotoksista, joita Gramex ei edusta, vaan Gramex on myös oikeutettu perimään tekijänoikeuskorvauksia Yleltä olemattomista katsojista ja kuuntelijoista. Toisin sanoen, jopa tekijänoikeuskorvauksellisesta näkökulmasta Gramex saa täysin ilmaista rahaa joka ei sille kaiken järjen mukaan pitäisi kuulua.

Äskettäin Yle päätti, että tämä pelleily saa riittää, että ei ole mitään järkeä maksaa tekijänoikeuskorvauksia sellaisesta katsojamäärästä, joka on moninkertainen todellisen katsojamäärään nähden, ja haastoi asian oikeuteen. Ylen vaatimus oli puolittaa maksut. Oikeus myönsi jonkinnäköisenä kompromissina maksujen tiputtamisen neljänneksellä. Tämä säästää Yleltä vähän reilu miljoona euroa vuodessa.

Gramexin edustajien mielestä Ylen vaatimus oli täysin kohtuuton, ja oikeuden määräämä neljänneksen tiputtaminenkin on "raskas isku". Mutta totta kai, miksi Gramex vapaaehtoisesti luopuisi yli miljoonan euron vuosituloista (joiden eteen heidän ei tarvitse tehdä yhtään mitään)? Ei sillä ole mitään väliä, vaikka ne tulevat olemattomista haamukatsojaluvuista.

Gramexin ahneus on kyllä järkyttävää luokkaa.


(Takaisin)