Sinä aamuna tapahtui jotain erikoista. Noh, itse asiassa sinä aamuna tapahtui montakin asiaa, mutta kaikki asiat olivat aivan tavanomaisia arkiaskareita. Yksi asia oli kuitenkin erikoinen. Ehkä se oli vain unta, tai sitten se oli joku hullu tyyppi, mene ja tiedä. Oli lauantai-aamu ja nautin vapaasta päivästä kuistilla istuen, kun yhtäkkiä viereeni ilmestyi joku kumma tyyppi. En huomannut koska tai miten hän oli siihen tullut, mutta havahduin hänen läsnäolostaan kun hän sanoi: "Päivää." En edes pelästynyt, vain hämmennyin pariksi sekunniksi. Kuka outo lintu tämä oli? Hänen pukeutumisensa oli jokseenkin kummallista. Jotain uutta muotia ehkä. Tai ehkä hän oli vain hullu ja pukeutui sen mukaan. Ainakin se herätti huomiota. Hänen asussaan oli punaista ja metallisia sävyjä, ja pinta oli kiiltävä. Hän näytti melkein joltain vanhanaikaiselta avaruusleffan wannabe-sankarilta. Toisin sanoen täysin typerä vaatetus. Noh, ajattelin, jokaisella on vapaus pukeutua miten lystää, enkä minä ole ainakaan etupäässä sitä tuomitsemaan. "No päivää päivää" sanoin. "Ihmettelet varmaan mitä teen täällä." En, en tietenkään ihmetellyt. Kuistillenihan ilmestyi outoja tyyppejä oudossa vaatetuksessa harva se päivä. "Noh" hän jatkoi, "se on kyllä vaikea selittää, enkä odotakaan että uskoisit minua." Tyyppi ei näyttänyt kovin vaaralliselta, eikä minulla ollut muutakaan tekemistä joten kohautin vain hartioita ja kysyin halusiko hän kokiksen (mitä minäkin sillä hetkellä join). Hän kieltäytyi ja sanoi: "Tulen toiselta planeetalta ja tulin kysymään sinulta neuvoa." Outo lintu tosiaan. Pitäisiköhän mennä soittamaan valkotakkiset miehet? "Onko planeettaanne hyökännyt joukko mutanttietanoita Marsista?" kysyin muina miehinä. "Ymmärrän kyllä ironiasi, enkä yritäkään saada sinua uskomaan. Pyydän vain että kuuntelet." Kohautin jälleen hartioitani. Kyllä maailma oli pullollaan jos jonkinlaista hullua, ei se yhdestä niin paljon järkkyisi. "Kyse on siitä, että maailmankaikkeus on tuhoutumassa." "Jokin uusi virus?" "Ei, jokin energianpurkaus joka hajoittaa atomit fotoneiksi." "Ahaa." "En odottanutkaan sinun ottavan sitä vakavasti. Asia on kuitenkin niin, että tuhovyöhyke saavuttaa maapallon parin kuukauden sisällä." "Kiinnostavaa. Miksei kukaan ole huomannut sitä?" "Sitä ei voi huomata koska tuhovyöhyke laajenee valon nopeudella." "No mites te muka olette sen huomannut?" "On totta että mikään ei voi liikkua yli valon nopeudella. Se on kuitenkin mahdollista ainakin näennäisesti." "Jahas." "Selitän yksinkertaisella esimerkillä. Ajattele että ajat autolla täältä Australiaan jollain tietyllä nopeudella. Se kestää jonkin tietyn ajan." Nyökkäsin. "Noh, kuvittele nyt että kaivat suoran tunnelin täältä Australiaan, ja että ajat autolla tunnelia pitkin samalla nopeudella. Vaikka nopeus onkin sama, pääsit perille paljon aikaisemmin kuin edellisellä kerralla, eli liikuit näennäisesti nopeammin." "Ja avaruudessako voi tehdä saman?" "Kyllä. Kuten se teidän kuuluisa Einstein jo ounastelikin, avaruus ei ole läheskään lineaarinen." "Mutkia täynnä?" "Aivan." "Ja sitten kun meneekin suoraan, pääsee nopeammin kuin valo?" "Vain näennäisesti." Nyökkäsin. Kuulosti kiinnostavalta. "Itse asiassa" hän jatkoi, "avaruus on fraktaalimainen. Se pystytään määrittelemään hyvin yksinkertaisilla kaavoilla, mutta se on erittäin monimutkainen. Vaikka itse kaava on yksinkertainen, sen kanssa laskeminen on jo vähän vaikeampaa. Esimerkiksi fraktaalin pinta-alan laskeminen ei ole kovin yksinkertaista." Olin lukenut jotain fraktaaleista. "Onko maailmankaikkeus sitten ääretön, kuten fraktaalin reuna?" "Periaatteessa on, vaikka sen tilavuus on äärellinen, joskin se kasvaa koko ajan valon nopeudella." Kun tietää fraktaalin ominaisuuden, että reuna on äärettömän pitkä vaikka fraktaalin pinta-ala on äärellinen, niin se ei kuulostanut niin hullulta. "Sittenhän" sanoin, "maailmankaikkeus ei tule koskaan tuhoutumaan." "Ei niin, koska se kasvaa samaa vauhtia kuin tämä ilmiö tuhoaa sitä, ja koska ulkoreuna on suurempi kuin sisäreuna, tämä ilmiö ei tee muuta kuin hidastaa vähän kasvunopeutta." "Asia on kuitenkin niin" hän jatkoi, "että koska mikään ei voi kulkea yli valon nopeuden, vähiten massa, kaikki tulee tuhoutumaan, paitsi ehkä jotkut radioaallot tai semmoiset." "Jos avaruus on fraktaalimainen, niin tarkoittaako se sitä, että kun jokin esine liikkuu näennäisesti suoraan, se liikku pitkin fraktaalin reunaa?" "Ei, koska reuna on äärettömän pitkä, myös jokainen sen osa, oli se kuinka pieni tahansa, on äärettömän pitkä. Me liikumme hyvin lähellä tätä reunaa, joka on itse asiassa saavuttamattomissa, kuten myös fraktaalin 'sisäosa', joka tässä tapauksessa on maailmankaikkeuden ulkopuoli, eli se minne maailmankaikkeus ei ole vielä ehtinyt laajeta." "Eli maailmankaikkeuden reunaa lähestyminen vastaa fraktaalin reunaa lähestymistä?" "Kyllä. Fraktaalin reunaa ei pysty ikinä saavuttamaan. Ei ole mahdollista määrittää ehdottoman tarkasti missä on fraktaalin reuna. On pisteitä, jotka ovat selvästi fraktaalin ulko- tai sisäpuolella, mutta on mahdotonta sanoa onko jokin piste täsmälleen reunalla." "Itse asiassa jokainen piste on joko sisällä tai ulkona." "Kyllä. Pystyt menemään äärettömän lähelle reunaa, etkä siltikään pysty sanomaan tarkasti missä se kulkee. Tämä asia tuottaa vaikeuksia avaruusmatkailussa." "Epätarkkuuksina?" "Täsmälleen. Ei ole mahdollista laskea täysin tarkasti jotain pistettä, joten se on pakko aproksimoida. Tämä aproksimointi tehdään kuitenkin niin tarkasti ettei epätarkkuudella ole käytännön merkitystä. Joskus tosin saattaa matka mennä jopa monella kilometrilla pieleen, mutta sillähän ei ole väliä." "Miten te sitten huomasitte tämän tuho-ilmiön?" "Rupesimme huomaamaan kummallisia ilmiöitä. Alukset, jotka lähetettiin johonkin paikkaan eivät koskaan palanneet. Rupesimme kartoittamaan tätä ja huomasimme että katoamiset tapahtuivat aina samassa paikassa, joskin ilmiö oli kasvava. Rupesimme lähettämään luotaimia sinne ja kartoitimme ilmiön sijainnin ja laajuuden. Onnistuimme lähettämään luotaimia myös ilmiön sisäpuolelle, niin sisälle että tuhoutuiminen oli jo lakannut, ja palauttamaan ne sieltä, jolloin saimme tietoa ilmiön vaikutuksista. Kaikki massa oli muuttunut fotoneiksi jotka kulkevat ilmiön keskustasta poispäin." "Suuri kasvava lamppu." "Voi sen niinkin sanoa. Arkistoissamme on tietoa lähes kaikista tunnetuista elämänmuodoista täällä päin avaruutta. Ilmiön keskipiste osuu yllättävän tarkasti erääseen planeettaan jossa oli älyllistä, joskin väkivaltaista elämää. Todennäköisesti tämän ilmiön aiheutti jokin hirvittävä ase." "Joku keksi vihdoinkin maailmankaikkeuden tuhoavan aseen." "Niin. Itse asiassa prototyyppejä on monia, niitä ei vaan ole uskallettu rakentaa, ymmärrettävästä syystä. Jotkut eivät tosin ole olleet niin viisaita." "Ja miten minä liityn tähän koko hommaan?" "Sinulla on ratkaisu." "Ai on vai? Kappas." "Meidän valtavat tietokoneet, jotka yhdistävät todennäköisyyslaskennan, kaaosteorian, sumean logiikan ja monta muuta joista monia ei ole täällä edes vielä keksitty, ovat päätyneet sinuun." "Tähän asti kaikki on kuulostanu jokseenkin järkevältä, mutta toi oli jo aika yliammuttua." "Ei sinun tarvitsekaan uskoa, kunhan vain kerrot ratkaisun." "Mistä minä sen tietäisin? En ole mikään nero, tiedemies, tai muutakaan sellaista." "Ei sitä tarvitakaan. Itse asiassa nerot ja tiedemiehet ovat ne, jotka vähiten asioita maailmassa keksivät itse. He soveltavat yleensä muiden tahattomia keksintöjä." "No minun pääkoppani ainakin kumisee tyhjää." "Noh, kyllä se sieltä..." "Minä ainakin menen ottamaan toisen kokiksen." Ihan pähkähullu. Itse asiassa samalla kun hain kokista, soitin terveysasemalle ja pyysin neuvoja. Siellä sanottiin että jos tyyppi ei ole vaarallinen niin he eivät pystyneet tekemään asialle mitään. Pöh. Menin taas kuistille. Oli tulossa kuuma päivä. Sanoin sen. "Joo, siltä vähän näyttäis." "Aurinko paahtaa kuin viimeistä päivää. Pitäisi kai ostaa auringonvarjo joskus." "Auringonvarjo?" Mies näytti hetken hyvin mietteliäältä. Sitten hän sanoi: "Hei, siinähän se!" "Mikä?" "Auringonvarjo, tietenkin." "Missä?" "Ei kun ratkaisu." "Mihin?" "Aivan! Auringonvarjo." Hän löi kämmenellään otsaansa. "Miten en tuota aikaisemmin keksinyt." "Mitä kummallista auringonvarjossa nyt olisi? Ei kai se sitä ilmiötäkään pysäyttää pysty." "Ei tietenkään tavallinen auringonvarjo. Mutta hei, minun pitää nyt kyllä mennä. Kiitos mahtavasta ideasta." Ihan hullu tyyppi. Join pitkän siemauksen kokiksestani, ja kun katsoin uudestaan häneen, hän ei ollutkaan enää siinä. Kohautin hartioitani ja rupesin nukkumaan auringon lämmittäessä kasvojani.